Vastuu.fi
Liity kannatusjäseneksi

Ajankohtaista
Historia
Säännöt
Linkit
Yhteystiedot
Koulutus
English
Projektit
Tervetuloa

Toimintasuunnitelma 2010

Toimintakertomus 2009




Jyväskylän leikkiterapiakoulutus onnistui kaikin puolin

Jyväskylässä järjestettiin 11.5. koulutus leikkiterapian käytöstä, ja koulutus onnistui hienosti. Osallistumismaksuista kertyi yhteensä 855 euroa, joka meni suoraan ja lyhentymättömänä PSV:n Palestiina-projektiin, traumatisoituneiden lasten kuntouttamisen tukemiseen Palestiinassa. Koulutus oli antoisa myös

osallistujille, sillä kuulijan taskuun jäi monta vinkkiä lasten kanssa työskentelystä. Kysyntää tällaiselle koulutukselle selvästi oli, sillä koulutus ja varasijatkin täyttyivät nopeasti, eivätkä kaikki halukkaat valitettavasti mahtuneet mukaan. Kouluttajana toimineen Virpi Lähteenmäen kanssa onkin alustavasti puhuttu mahdollisuudesta järjestää sama koulutus uudelleen, mahdollisesti ensi syksynä tai keväänä. Koulutuksen ohessa PSV sai myös kätevästi mainosta, sillä monet osallistujista eivät olleet kuulleet koko järjestöstä koskaan aiemmin. Osallistujien joukossa oli myös STT:n toimittaja, ja koulutuksesta uutisoitiin mm. Aamulehdessä.


Emilia Vakkilainen
Muokannut: Anni Hovilehto





Näytä arkisto


Palestiina

Libanon

Namibia

Stadi

Jyväskylä

Tampere

Jokaiselle oikeus psyykkiseen hyvinvointiin * PSV vuodesta 1982 * info (at) vastuu.fi