Rauhamiljoona-vetoomus
on pyrkimys Rauhantyön rahoituksen jälkeenjääneisyyden korjaamiseksi. Tässä vetoomuksessa 11 alla mainittua rauhanjärjestöä esittävät
pian opetusministeriölle, että valtion talousarviossa varattua määrärahaa
korotettaisiin vuodesta 2010 alkaen 1,5 miljoonan euron suuruiseksi.
Monipuolisen
rauhankulttuurin ylläpitämisen ja edistämisen puolesta maassamme toimii eri suuruisia
ammatti- ja kulttuurialojen kansalaisjärjestöjä. Nämä rauhanjärjestöt PSV
mukaan lukien ovatoleellinen osa
demokratiaa ja toimivat oikeudenmukaisuuden ja rauhan ajatusten edistämiseksi
koko maailmassa. Ne korostavat ihmisoikeuksia, toimivat rasismia vastaan,
lisäävät tietoa konfliktien ja sotien ehkäisystä ja kannustavat vastuun ottoon
ympäristöstä. Kutistuneessa maailmassamme on entistä tähdellisempää ohjata
koululaisia ja nuoria hankkimaan tietoa ja ymmärrystä rauhan säilyttämisen ja
rakentamisen edellytyksistä.
Rauhanjärjestöjen
nykyinen avustustaso on täysin riittämätön kansalaisjärjestöille, jotka
pyrkivät toimimaan monimuotoisesti, aktiivisesti ja tuloksekkaasti. Taloudellisten resurssien niukkuus vaikeuttaa tuntuvasti järjestöjen
toimintaa ja vapaaehtoistyön mobilisointia, sillä välttämättömiä menoja syntyy mm.
toimitilojen kustantamisesta ja järjestön perusrutiinien teettämisestä. Myös
yhä merkittävämmäksi noussut kansainvälinen yhteistyö ja vuorovaikutus vaativat
nekin yhä enemmän taloudellista panostusta.
Toimivan
ja vapaaehtoistyötä mobilisoivan työn takaamiseksi nämä järjestöt saavat
julkista taloudellista tukea valtion budjetissa opetusministeriön pääluokassa
olevasta rauhantyön määrärahasta. Määrärahan nykyinen taso on 460 000
euroa.Määrärahan suuruutta vähennettiin
jyrkästi 1990-luvun alussa, ja vaikka määrää nostettiin hieman lamavuosien jälkeen,
määrärahan jälkeenjääneisyys jatkaa kasvuaan edelleen suhteessa valtion
kokonaismenojen kehitykseen. Määrärahan jälkeenjääneisyys on tuntuvaa myös
verrattaessa rauhantyön määrärahan tasoa muun kansalaisjärjestötoiminnan
avustusten kehitykseen.
11 rauhantoimijaa on allekirjoittanut Rauhamiljoona-vetoomuksen,
joka oli tarkoitus luovuttaa kulttuuriministeri Wallinille. Sekä Wallinin että valtiosihteeri
Haglundin aikataulut osoittautuivat kuitenkin liian tiukiksi, ja vetoomus
toimitetaan opetusministeriöön postitse lähi päivinä. Asiasta lähetetään myös tiedotteet
tiedotusvälineille.
Rauhanmiljoona-vetoomuksen allekirjoittivat seuraavat rauhanjärjestöt:
Rauhankasvatusinstituutti
ry Suomen Rauhanliitto – YK-yhdistys ry Suomen Rauhanpuolustajat Suomen Sadankomitealiitto PAND – Taiteilijat Rauhan Puolesta ry Tekniikka Elämää Palvelemaa ry Kasvattajat Rauhan Puolesta ry Lääkärien Sosiaalinen Vastuu ry Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry Aseistakieltäytyjäliitto ry Naiset Rauhan Puolesta
Lähteet: kirje opetusministeriölle, Rauhankasvatusinstituutti ry:n tiedote 14.6.