Mielenterveystyössä on kyse ihmisenkokoisista asioista

Psykiatrisella hoidolla ei ole enää varaa supistua Suomessa. Sairaaloiden lisäksi tarvitaan sekä matalan kynnyksen tukipisteitä että monipuolista avohoidollista erikoissairaanhoitoa. Tällä hetkellä psykiatrisessa hoitotyössä ja kriisipalveluiden järjestämisessä on suuria alueellisia eroja, jopa niin, että joissakin kaupungeissa psykologeja tai psykiatrisia sairaanhoitajia ei ole lainkaan perusterveydenhuollossa. Tämä asettaa kansalaiset keskenään epätasa-arvoiseen asemaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Lancet-lehdessä julkaistu tutkimus osoittaa maamme psykiatrisen avohoidon vaikuttavuuden. Esimerkiksi kunnissa, joissa oli ympärivuorokautinen psykiatrinen kriisipäivystys, itsemurha-aste oli 16% matalampi kuin kunnissa, joissa päivystystä ei ollut. Avohoitopainotteiset, monipuoliset palvelut olivat yhteydessä alentuneeseen itsemurha-asteeseen koko maassa, kun kuntien sosiaali-ekonomiset tekijät vakioitiin.

Tällä hetkellä Kelan (ja kansalaisten itsensä) kustantama lääkehoito esim. mielialaongelmiin on kaikkien helposti saatavilla, kun taas kunnallisten mielenterveyspalveluiden saaminen on vaikeaa. Suurten, koko kansan tietoisuuteen nousevien kriisitilanteiden ja toisaalta psykiatristen pitkäaikaissairauksien väliin jää suuri joukko masennusta, ahdistusta, surua, pelkoa, sairautta ja kaikkinensa hankalia elämäntilanteita, joiden kanssa tavalliset ihmiset kamppailevat päivästä toiseen, moni ilman minkään yhteisön tai verkoston tukea. Tällaisessa tilanteessa ammattiapu voi olla erityisen tarpeen.

Terveydenhuollon kehittymisen kannalta vakavien psyykkisten ongelmien ennaltaehkäisy ei toteudu, eikä mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä edelleenkään kohdella tasa-arvoisesti muun terveydenhoidon kanssa. Samaan aikaan mielenterveyden- ja käyttäytymisen häiriöt aiheuttavat yli 4 milj. sairausrahapäivää vuodessa (Kela 2007), mikä on toiseksi eniten tuki- ja liikuntaelinten sairauksien jälkeen. Psykiatriset häiriöt ja erityisesti masennus ovat merkittävä -ellei merkittävin- ennenaikaisen eläkkeelle jäämisen aiheuttaja työikäisen väestön keskuudessa. Erityisen huolestuttavaa on, että mielenterveyshäiriöiden vuoksi eläkkeelle jääneiden alle 30-vuotiaiden määrä on enemmän kuin kaksinkertaistunut 2000-luvun aikana.

Onko nyt oikea aika kysyä mielenterveyspalveluiden perään, kun resurssit ovat talouden taantuman vuoksi tiukilla muutenkin? Kyllä, juuri nyt on oikea aika. Sairaalapaikkojen vähentämisen vastapainoksi suunniteltu avohoidon kehittäminen jäi 90-luvun laman jalkoihin. Tämä ei saa nyt toistua. On kyse paitsi rahasta, myös arvoista ja asenteista: ymmärretäänkö kunnissa mielenterveystyö osaksi koko kansan perusterveydenhoitoa, jossa hyvällä hoidolla saavutetaan myös hyviä tuloksia? Ymmärretäänkö, että mielenterveys on kaikilla, ja kaikki sen voivat menettää, ainakin joksikin aikaa.

Valoa tunnelin päässä on nyt näkyvissä psykoterapian osalta, kun sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä on esittämässä Kelan tukemaan psykoterapiaan pääsyn helpottumista vuoden 2011 alusta lähtien. Tämä ei kuitenkaan yksin riitä. Psykoterapian lisäksi tarvitaan myös muun avohoidon monipuolista tukemista ja kehittämistä, kuten lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden vakiinnuttaminen osaksi koulu- ja opiskeluterveydenhoitoa. Depression hoitoon ja ennaltaehkäisyyn työelämässä on kehitetty hyvän käytännön suositus, jonka toimeenpanoa työterveyshuolloissa tulisi seurata aktiivisesti. Jokainen mielenterveystyötä tekevä ammattilainen tietää, että hoitoon tulijoita riittää. Jos kuukausien pituisia jonoja saadaankin lyhennettyä, voidaan kysyä, kuinka paljon ihmisiä on jättänyt hakematta apua tietäessään, että joutuu ajanvarauksessa tarkan prioriteettiarvioinnin kohteeksi.

Kaisa Perko

Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry