 | Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry esittäytyy PsykologimessuillaPSVn toimintaa esittelevät jyväskyläläiset Anni Hovilehto & Emilia Vakkilainen ja pääkaupunkiseutulaiset Erkki Heinonen & Sirkku Kivistö. PSVn esittelypiste sijaitsee Psykologiliiton pöydän yhteydessä. Tule ja kysy paikallistoiminnasta ja kehitysyhteistyöhankkeista tai tule hakemaan ideoita ”Erilaiseksi joululahjaksi”. Esittelyn ohessa keräämme varoja kehitysyhteistyölle kohdemaidemme Libanonin ja Palestiinalaisalueiden pakolaisille sekä Namibian traumatisoituneille lapsille ja nuorille. Libanonin hankkeen yhteistyökumppanit ovat pyytäneet tukijoita lapsille ja nuorille, jotka tarvitsevat erityisopetusta tai kuntoutusta erityislaitoksissa, ja joiden perhe ei pysty kustantamaan tätä kuntoutusta.
Messuvieraat voivat liittyä PSVn kannatusjäseneksi. Tällä kertaa vierailla on myös mahdollisuus kirjoittaa ajatuksiaan ja pohdintojaan pöydässä olevaan vieraskirjaan esittämiemme kysymysten pohjalta.
Sydämellisesti tervetuloa poikkeamaan PSVn pöytään!
|
Näytä arkisto
 |
|
 |