| Kirsti Palonen |  | | Noora Kotilainen |
Kuka lammasten vaatteissa?Ammattialakohtaiset (AAK) rauhanjärjestöt tapasivat Psykologiliitossa 21.6. Psykologien Sosiaalisen Vastuun kutsumina. Tilaisuudessa pohdittiin humanitaarisen avustustyön ja sotilaallisen toiminnan rajan hämärtymistä. Noora Kotilaisen ja Pia Mikanderin alustusten jälkeen käyty vilkas keskustelu käynnisti aihetta käsittelevän yleisötilaisuuden suunnittelun. Ajankohdaksi kaavailtiin ensi lokakuuta.
Ulkoasiainministeriön humanitaarisen avun linjaus "Hyvän humanitaarisen avunannon kansallinen ohjelma" (2007) toteaa, että ”humanitaarisilla toimijoilla tulee aina olla johtava rooli humanitaarisessa avustustyössä, myös sotilasapua käytettäessä. Päätöksen hyväksyä sotilastoimijoiden henkilö- tai välineapu tulee perustua humanitaaristen organisaatioiden ja humanitaarisen koordinaattorin määrittelemään tarpeeseen, ei resurssien tarjontaan. Avun riippumattomuus ja humanitaarisen tilan ("Humanitarian space") säilyttäminen puolueettomana ovat perusedellytyksiä myös avustustyöntekijöiden turvallisuuden vuoksi.”
Turvallisuusongelmat ovat viime vuosina haitanneet yhä enemmän humanitaarista avustustyötä. Surmansa saaneiden työntekijöiden määrä on lisääntynyt. Avustustyöntekijöitä kaapataan. Uhkatekijät kaventavat humanitaarisen avun mahdollisuuksia.
Noora Kotilainen tutkii sodan ikonikuvia, tiheitä kuvia, joihin mielikuvat kustakin sodasta tiivistyvät. Vietnamin sodasta muistamme napalmpommituksen jälkeen alastomana juoksevan lohduttoman tytön. Persianlahden sota on voinut piirtyä mieleen pimeässä taustassa kulkevina valojuovina kuin tietokonepelissä. Sodan kuvista on tullut myös politiikan välineitä. Sotaa käyvät tahot harkitsevat tarkkaan mitä kuvia saa ottaa ja levittää. Sodan uhrien ruumiillisesta kärsimyksestä ja myös sotilaiden haavoittumisesta kertovat kuvat ovat harvinaistuneet. Tilalle on tullut auttajasotilaskuvia. Sotilaan erottaa avustustyöntekijästä enää sotilaspuku.
Pia Mikander esitteli valokuvia, joita 10-20-vuotiaat palestiinalaislapset ottivat Libanonin kahdessa pakolaisleirissä vastauksena kysymykseen: ”Mikä on sinulle tärkeää?” Kuvien perusteella pakolaislapselle on tärkeää oma maa ja sen suhde ympäröivään maailmaan, koulu, työ. Mutta jo tämänikäisetkin ovat tietoisia elämän nurjasta puolesta: ahtaudesta, väkivallasta ja tulevaisuusperspektiivin kapeutumisesta.
Väitöskirjaansa varten Pia Mikander tutkii oppikirjoissa esiintyviä me ja muut -asetelmia, toiseutta ja "toisenlaiseksi" asettamista. Toiseuttamisen teema on läsnä pakolaislasten valokuvissakin, kunhan länsimaalaiset ulkoa tulevat osaavat ne nähdä. Tulevaisuudennäkymät hupenevat kuin loppuun palava savuke. Huoneen sisustuksena on mahtava patjapino, joka yöllä levitetään lattialle ison perheen siskonpetiksi. Länsimaisen katsojan silmä kiinnittyy lipaston päälle aseteltuihin koriste-eineisiin ja palestiinalaisjohtajan kuvaan seinällä. Tytön täytyy osoittaa, mikä oli se tärkeä asia, jonka hän halusi näyttää: seinässä on reikä.
Miten ylipäätään - näkevätkö avustusjärjestöjen edustajat samoja asioita kuin sodan jalkoihin jääneet paikalliset siviilit? Sodan ja poliittisen väkivallan seuraukset ovat heidän silmissään joka päivä. Sitä tosiasiaa eivät auttajan roolin ottaneet sotilaat pysty korjaamaan.
Yleisötilaisuuden otsikoksi ehdotettiin mm. "Onko sota sosiaalipolitiikkaa?" Useita teemoja jäi hautumaan. Sirkku Kivistö, Kirsti Palonen ja Pia Mikander nimettiin työryhmäksi, joka AAK-järjestöjen kanssa suunnittelee yleisöseminaaria syksyksi. Ehdolla oleva päivämäärä on 14.10.2010 YK:n aseistariisuntaviikon kynnyksellä.
Sirkku Kivistö, Kirsti Palonen
| Kirsti Palonen |  | | Pia Mikander |
|
| 
