| Mikko Heiskala |  | | Kuja Shatillassa 2009 |
"Waltz with Bashir" -dokumenttielokuva ja valokuvanäyttely "Shatilla tänään" Saarijärven elokuvakerhossa 23.4.2010Nina Lyytinen ja Mikko Heiskala olivat valmistelleet yhdessä Saarijärven elokuvakerhon kanssa tilaisuuden, johon osallistui lähes 40 henkilöä.
Mikko Heiskala johdatti katsojat dokumenttifilmin aihealueeseen. Filmin jälkeen käytiin keskustelua palestiinalaisten tilanteesta Libanonissa. Nina Lyytisen ja Mikko Heiskalan valokuvin tutustuttiin Shatillan leiriin ja ympäristöön.
Nina ja Mikko kertoivat myös Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry:n mielenterveyshankkeesta "Psyykkinen toipuminen sodan jälkeen" ja Extreme Survival Team (EST) -aktiviteeteista Libanonin palestiinalaisleireillä.
Shatilla tänään-valokuvanäyttelylle tulee olemaan esillä marraskuun 2010 Kahvila Picassossa Saarijärven keskustassa. Tulevan näyttelyn yhteydessä esitellään vuosittain Beirutin maratonille huipentuvaa EST-toimintaa ja palestiinalaisia perinnekäsitöitä.
Walz with Bashir
Parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkaana vuonna 2008 ollut Ari Folmanin ohjaama Waltz with Bashir on elokuva, jota on vaikea luokitella. Se on animaatio, dokumentti, sotaelokuva ja samalla psykologisesti tarkka kuvaus sodan kokeneiden ihmisten traumoista.
Elokuvan nimi tulee Libanonin vastavalitusta presidentistä, kristittyjen puolisotilaallisen falangistipuolueen karismaattisesta johtajasta Bashir Gemayelista. Hänet salamurhattiin pommi-iskussa syyskuussa 1982. Raivostuneet falangistit syyttivät iskusta palestiinalaisten PLO:ta ja vaativat kostoa. He tunkeutuivat Sabran ja Shatillan palestiinalaisleireihin, jotka Israelin joukot olivat silloisen puolustusministerin Ariel Sharonin päätöksellä saartaneet salamurhan jälkeen. Tuloksena oli kolmen päivän verilöyly, jossa kuoli eri lähteiden mukaan 800 - 3500 palestiinalaista. Israelin armeija ei yrittänyt estää tapahtumia. Sabran ja Shatillan verilöyly on edelleen poliittisesti erittäin arka aihe Libanonissa ja Waltz with Bashirin julkinen esittäminen onkin Libanonissa kielletty.
Vuonna 1982 ohjaaja Ari Folman oli 19-vuotias sotilas Israelin armeijassa sen miehittäessä sisällissodan (1975-1990) repimän Libanonin. Elokuvan alussa, 20 vuotta myöhemmin, Folman tapaa vanhan kaverinsa armeija-ajoilta, jota vainoavat sodan aiheuttamat toistuvat painajaiset. Hämmästyksekseen Folman tajuaa, että hänellä itsellään on vain hyvin vähän muistikuvia sodasta. Molempien reaktiot ovat tyypillisiä posttraumaattisia stressireaktioita. Elokuva kertoo Folmanin pyrkimyksistä täyttää oman muistinsa aukot. Hän jäljittää useita tovereitaan sodan ajalta. Heidän kokemuksensa, painajaisensa ja muistikuvansa piirtävät katsojalle kuvaa siitä, miten sota vaikuttaa sen kokeneisiin. Samalla Folmanin muistin aukot täyttyvät vähitellen, pala kerrallaan. Mieli sallii vain sen verran, mitä henkilö on valmis siinä hetkessä kohtaamaan. Lopulta hän joutuu kohtaamaan traumansa kasvotusten. Se ei ole kaunis näky. Kuvat jäävät varmasti katsojankin mieleen, kuten myös elokuvan vaikuttava, Max Richterin säveltämä musiikki. Elokuva ei sovi perheen nuorimmille.
Verilöylyn tapahtumapaikkana oli Sabran ja Shatillan alue Beirutissa. Shatilla on pakolaisleiri, joka on vain reilun neliökilometrin suuruinen. Sabra on tiheasti asuttu köyhälistön alue Shatillan vieressä. Nykyään Shatillassa asuu rekisteröidysti yli 12000 palestiinalaista. Luultavasti asukkaita on enemmän. Ennen näytöstä on mahdollisuus nähdä Mikko Heiskalan ja Nina Lyytisen valokuvia Shatillasta vuodelta 2009. Valokuvien kautta pääsee näkemään, miltä Shatillan pakolaisleiri näyttää tänään. Kuvissa on mukana myös naisia, jotka menettivät perheenjäseniään ja läheisiään Sabran ja Shatillan verilöylyssä.
Nina Lyytinen ja Mikko Heiskala
SK
| 
