Libanonin 13. presidentti valittu, pääministerin valintaa varten tarkistetaan kannatusta

Kahden ja puolen vuoden jälkeen ovat Libanonin nokkamiehet saaneet neuvotelluksi tasapainon intressiensä välille ja presidentti on saatu valituksi.

Libanonin 13. presidentti on yli kahdeksankymppinen kenraali Michel Aoun. Valapuheessaan hän sanoi, että peruskirjan ja lakien mukaan mennään ja pidetään Libanon yhtenäisenä. Ketään ei syrjitä (palestiinalaisiakaan?). Aounin johdolla Libanon pidetään erillään ympäröivien alueiden turbulenssista, paluuoven Syyriaan ei anneta pakolaisilta sulkeutua, Israelilta otetaan pois viimeisinkin miehitetty maapala.

Nyt lasketaan kannatuslukuja, voiko Aoun nimittää Saad Haririn hallituksen muodostajaksi ja pääministeriksi. Hariri tarvitsee tuen 65:ltä parlamentin (127) jäseneltä. Laskelmien mukaan asia näyttäisi onnistuvan, kertoo paikallinen Daily Star.

Vaikkei palestiinalaisilla ole osaa eikä arpaa hallintovallan asioissa Libanonissa, on se kuitenkin parempi, että maa on saanut johtohenkilöiden paikat täytetyksi.

568556_img650x420_img650x420_crop

Former Prime Minister Saad Hariri (right) holds talks with President Michel Aoun (left) at the Baabda Palace, Wednesday, Nov. 2, 2016. (The Daily Star/Mohammad Azakir)