Libanon itsenäistyi Ranskan mandaattivallasta 22.11.1943. Olin silloin seitsemän kuukauden ikäinen. Enpä voinut tietää, että 42 vuotta myöhemmin matkustaisin maahan – ja jäisin sinne. En pysyvästi, mutta toistuvasti. Mielelläni.
Onnittelut Libanonille!
Palestiinalaisen Mustafa-kummipojan piirtämä Libanonin lippu.
Aavistiko Libanon 1943, että 1948 se saisi asukkaikseen 700 000 palestiinalaista, jotka pakenivat maastaan ja vastaperustetusta Israelista? He eivät pääse kulkemaan edestakaisin kotimaansa ja asuinpaikkansa väliä.
Itsenäisyyspäivän sotilaallisten rituaalien lisäksi Lebanese Universityn kuoro lauloi isänmaallisia lauluja Beirutin keskustan juhlapaikalla. Punaisia, vihreitä ja valkoisia ilmapalloja päästettiin ilmaan. Sitten presidentti Michel Aoun siirtyi palatsiinsa ottamaan vastaan onnittelijoita.
Itsenäisyyspäivää ei Libanonissa juhlittu kahtena vuonna presidentin viran ollessa täyttämättömänä. Kunpa maa elettyään jo kunnioitettavaan 73:n vuoden ikään olisi kartuttanut poliittista viisauttaan niin, että alkaisi kohentaa palestiinalaispakolaisten asemaa maassa. Palestiinalaislasten oikeuksien tasavertaisessa toteutumisessa on puutteita, mistä YK:n Lapsen oikeuksien komitea on ilmaissut Libanonin valtiolla huolestuneisuutensa. (CRC/C/129/Add7(4.0917)
”Kulluna_lil-watan_lil-ula_lil-alam” on maan kansallislaulun alku.
Sirkku Kivistö