Tervehdys!
Olen Eveliina Kupula, maisterivaiheen valtiotieteiden opiskelija Helsingin yliopistossa ja toimin vapaaehtoisena Beit Atfal Assumoudissa (BAS), Psykologien Sosiaalinen Vastuu (PSV):n yhteistyöjärjestössä Beirutissa. Vapaaehtoistyönäni työstän katsausta BAS:in school drop out – luokista, sekä niistä kokemuksista, joita osallistujille ja henkilökunnalle on kertynyt vuosien aikana. Työtäni varten haastattelen siis osallistujia sekä oppilaiden perheenjäseniä. Koulupudokasluokkien tarkoitus on tarjota opetusta niille lapsille ja nuorille, jotka ovat syystä tai toisesta pudonneet UNRWA:n järjestämästä peruskoulutuksesta. UNRWA on vastuussa peruskoulutuksen järjestämisestä pakolaisleireillä kaikilla toimialueillaan eli Libanonissa, Jordaniassa, Syyriassa, Länsirannalla ja Gazassa.
BAS:in tarjoamat palvelut koulupudokkaille ovat erityisen tärkeitä siksi, että niistä hyötyvät usein juuri kaikkein heikoimmassa asemassa olevat, köyhimmät yhteisön jäsenet. Monet opetukseen osallistuvat ovat aloittaessaan olleet luku- ja kirjoitustaidottomia, osa taas on pudonnut koulusta vasta myöhemmillä luokka-asteilla. Seuraavassa avaan hiukan sitä, millainen kuva tähän mennessä on asiasta syntynyt ja millaisia kokemuksia ja tarinoita on tullut vapaaehtoisjaksoni aikana esiin!
Aloittaessani projektia täällä Beirutissa sain huomata, että lapset ja heidän perheensä suostuivat mielellään haastateltaviksi ja ihmiset suhtautuvat mielenkiinnolla siihen, mitä olen tekemässä. He kertoivat avoimesti elämästään ja niistä syistä, jotka ovat johtaneet lasten koulusta putoamiseen. Lisäksi järjestön työntekijät, joista useat ovat toimineet hankkeessa jo useita vuosia, ovat jakaneet kokemuksiaan ja tarjonneet tietoa niin sisäisistä kuin ulkoisista syistä ongelmalle, jota erityisesti Libanonissa ei ole helppo ratkaista. Täällä paikallinen työlainsäädäntö nimittäin estää palestiinalaisten pääsyn tiettyihin ammatteihin, joka jo itsessään varmasti vaikuttaa motivaatioon hankkia korkea koulutustaso: usein ne harvat, jotka esimerkiksi hankkivat itselleen yliopistotasoisen koulutuksen eivät työllisty opiskelemalleen alalle, vaan päätyvät matalapalkkaisiin töihin, joissa ei vaadita erityistä ammattiosaamista, ja jonka avulla edes riittävä toimeentulo ei ole aina mahdollista.
Drop out- luokkien lisäksi BAS järjestää päivittäin tukiopetusta lapsille, jotka käyvät koulussa, mutta tarvitsevat tukea kotitehtävien ja opintojensa kanssa. Yksi suuri ongelma, joka usein johtaa koulusta putoamiseen on se, että vanhemmat eivät kykene tarjoamaan lapsilleen tukea kotitehtävissä ja opinnoissa yleensä. Monesti näin on siksi, että vanhempien oma koulutustaso on matala. Lapset saapuvat tukiopetukseen päivittäin koulun jälkeen ja kertaavat koulussa käytyjä asioita opettajan johdolla. Tunneilla opiskellaan arabiaa, englantia sekä matematiikkaa, muiden aineiden opiskeluun aika ei yksinkertaisesti riitä.
Osallistuin itse norjalaisen vapaaehtoiskollegani kanssa englanninopetukseen ja saimme huomata, että samalla luokka-asteella olevien lasten taidot vaihtelivat radikaalisti. Tämä kuvastaa hyvin ongelmaa, jonka lähes jokainen haastattelemani järjestön työntekijä on nostanut esiin: koulussa ei ole aikaa tarjota tukea niille, jotka oppivat hitaammin. Luokkakoot ovat usein suuria (pahimmissa tapauksissa 45- 50 oppilasta) eikä aikaa kertaamiselle tai asioiden selittämiselle useampaan otteeseen ole. Saimme myös huomata, että materiaalit erityisesti englannin osalta olivat erittäin haastavia. Arkipäivän sanaston sijaan 4. luokkalaisen englanninkirjassa opetettiin Keski-aikaisen kivilinnan osia englanniksi, mitkä eivät välttämättä ole tuttuja edes omalla äidinkielellä.
Shatilan leirin lisäksi olen vieraillut mm. Baalbekissa, Wavelin pakolaisleirillä. Vuonna 1948 perustettu leiri oli aikaisemmin Ranskan armeijan tukikohta, joka nykyisin majoittaa vajaa 9000 pakolaista. Ensivaikutelma oli täysin poikkeava siitä, mitä Shatilassa olin tottunut näkemään. Kadut olivat leveämpiä ja tilaa muutenkin huomattavasti enemmän eikä roskan roskaa lojunut betonipäällysteisillä kujilla, joille jopa auringonvalo pääsi paistamaan. Toki Wavelissa on omat ongelmansa. Työtä riittää vain kausiluontoisesti ja erityisesti kylmät talvikuukaudet koettelevat leirin asukkaita. Baalbekissa pääsimme BASin Wavelin keskuksen johtajan Aziza Shehadehin seurassa vierailemaan paikallisissa kodeissa, ja tapasimme myös erään herrasmiehen, jolla on suomalainen sponsori Elderly sponsorship – ohjelman kautta. Vastaanotto oli lämmin kuten aina ja Suomeen lähetettiin paljon iloisia ja kiitollisia terveisiä!
Syytä sille, miksi ero Shatilaan on niin radikaali, ei tarvitse kauaa miettiä: Shatila on saanut kokea kovempia kuin moni muu leiri. Pommitukset ja verilöylyt ovat jättäneet jälkeensä niin tuhoutunutta infrastruktuuria, rakennuksia kuin järkyttäviä ihmiskohtaloitakin. Lisäksi pääkaupunki luonnollisesti vetää paremman työllisyyden vuoksi enemmän asukkeja puoleensa, mikä on johtanut äärimmäisen ahtaisiin elinolosuhteisiin jo valmiiksi huonokuntoisissa ja kosteissa rakennuksissa. Elinympäristön terveyshaitat ovat ilmeiset.
Viimeisiä viikkojani Beirutissa viedään ja talvi alkaa saapua tännekin sateineen ja myrskyineen. Tähänastiset kokemukseni ovat olleet mieleenpainuvia niin hyvässä kuin pahassakin, ja toivon todella, että tämän reissun tultua päätökseensä pääsen jatkossakin osallistumaan siihen arvokkaaseen työhön, jota BAS yhteisönsä eteen tekee!