Erityistuen tarpeessa olevien perheiden kotikayntiauttaminen

Helmikuun 17 paivana Beirutin Amerikkalaisen Yliopiston Division of Child and Adolescent Psychiatry jarjesti konferenssin, joka paivitti tietoa elaman varhaisimman vaiheen psykiatrisista kysymyksista. Esityksissa toistui, kuinka puutteiden lisaksi on koko ajan kiinnitettava huomiota lapsen vahvuuksiin ja tuettava niita. Lapsen kanssa tyoskennellaan niin, etta hanta pidetaan aktiisivena tieteentekijana, maailmaan tutustujana. Yhtena toteamuksena esitettiin, ettei lapsi ole viela kielellisen kommunikoinnin vaiheessa, mutta hanella on kuitenkin paljon sanottavaa.

Psykiatri Madeleine Badaro Tahan ja sosiaalityontekija (psykologian opiskelija) Maha Hodrojn esitys Beit Atfal Assumoudin (BAS) perheneuvoloiden Portage-menetelmaa soveltavasta tyosta vanhempien kanssa toi konferenssiin oman savayksensa. Esitys sai kiitosta siita, etta BAS:in esitys toi esiin haavoittumimmassa asemassa elavien lasten ja heidan perheidensa auttamisen tapoja. Portage-menetelmaan koulutetut sosiaalityontekijat tyoskentelevat kodin ja perheneuvolan valimaastossa, sanoin perheen ja opetustoimen valissa.

(PS Tekstikirjoitettu koneella josta puuttuvat aan ja oon pilkut, Ne on sijoitettava paikoilleen itse.)

IMG_1053
Maha Hodroj ja Madeleine Badaro Taha AUB:n Safe Start -konferenssissa 17.2.2017. Esityksen otsikko oli Home based interventions in complex families.