(aan ja oon pisteet paikoilleen omatoimisesti, kayttamani tietokone ei sita tee)
Beirutin Amerikkalaisen Yliopiston (AUB) kampus on houkutteleva, monimuotoinen paikka. Tana aamuna siella viuhtoi juoksijoita pikavauhdilla, kissoja venytteli polkujen varsilla, luennoille menijat huutelivat toisilleen. Yhtakkia vahan haikea olo yllatti: mina en ole enaa nuori, vaan vanha, vaikken oikein niin tunnekaan.
AUBn alueella on urheilukentta, uimahalli ja liikuntatilat. Kuntosalien ylakerrassa oli auditorio. Sinne kokoonnuimme neljanteen Safe Start: Early Childhood Mental Health Updates -konferenssiin. Olin etukateen pyytanyt, etta voisimme pitaa pienet palaverit Beddawin ja Nahr el Baredin perheneuvoloiden kanssa. UM on edellyttanyt toimintasuunnileman, budjetin ja joidenkin toimintojen tarkistusta. Katsoimme Neddawi psykiatri Ritan ja psykologi Layalkin kanssa kysymykset. Yritan jarjestaa, etta ensi viikolla paasisin viela kaymaan Beddawissa, kun ei kongressipaivan hulinassa oikein voitu keskittya asiaan. Nahr el Baredin psykologi oli sairastunut, mutta kavimme UM:n listat lapi psykiatri Vivianen kanssa.
Tapasin myos Saidan perheneuvolan psykiatri Jihanen ja psykologi Mohammadin. Jihane sanoi, etta he lisaavat valistustyon osuutta Ein el-Helwehin alueella parantaakseen vanhempien osallistumista lastensa tilanteen kohentamiseen.
El Bussin neuvolasta oli yhteisotyontekija (sosiaalityontekija) Maha, joka piti Beirutin perheneuvolan psykiatrin kanssa esityksen Portage-menetelman soveltamisesta neuvolan ja vanhempien yhteistyon parantamisessa ja vanhempien paaroolin vahvistamisessa lastensa hoidossa. Maha pitkin esityksensa arabiaksi ja kuiskaustulkkauksen avulla en oikein saanut selvaa asiasta, joten ensi viikolla El-Bussin kaynnilla taytyy kysella lisaa.
Valokuvista
Tanaan puhuimme psykologi Mohammadin kanssa Saidan perheneuvolan kuntoutuskummilapsista, joiden kuulumisia olen luvannut kummeille valittaa. Kerroin hanelle pienen liikuttavan hetken, joka sattui aiemmin talla viikolla Saidassa kaydessa. Tapasin erasta kuntoutuskummilasta, jonka aiti kuoli kaksi vuotta sitten. Viime syksyna tytto oli jaanyt pois koulusta. Hanen mukanaan oli pikkusisko, joka myos oli jaanyt pois koulusta. Isa ei osaa pitaa huolta lapsista. Siina jutellessamme pikkusisko otti yhtakkia laukustaan esiin kuvan, jossa oli aiti ja isosisko. Kuva oli minun ottamani. Yritan aina tuoda ottamiani kuvia takaisin asianomaisille. En tosin ole koskaan tullut ajatelleeksi, etta saatan olla ainoa, joka on ottanut kuvia heidan aidistaan. Aarimmaisen heikoissa perheoloissa kuvia tuskin kertyy. Paatin, etta etsin kaikki vastaavat kuvat arkistoistani ja teetan niista tytoille kopiot.
Olen tehnyt joillekin perheille albumeita kotikayntien kuvista. Tamanpaivaisessa konferenssissa muuan luennoitsija kertoi etta vanhempien refletiokyky omasta ja vauvansa tilanteesta saattelee lasta hyvaan alkuun. Jollain hamaralla tavalla minulla onkin ollut ajatus, etta kuva-albumit voisivat toimia reflektion kaynnistajina, kun joku ulkopuolinen on tallentanut arjen tilanteita lasten ja perheen elamasta.
