Surevan kohtaaminen on neljän surujärjestön yhteistyöhanke. Se on suunnattu ammattilaisille, jotka kohtaavat työssään läheisensä menettäneitä. Psykologit sopivat tähän kohderyhmään hyvin. PSV:n Tampereen paikallisosasto järjesti joulukuussa tilaisuuden, jossa pääsimme kuulemaan läheisensä menettäneen kokemusasiantuntijan puheenvuoron. Tilaisuudessamme vieraillut kokemusasiantuntija tuli KÄPY – Lapsikuolemaperheet ry:stä. Lisäksi hankkeen projektipäällikkö kertoi hankkeen tavoitteista ja toimintatavoista. Aihe herätti paljon kiinnostusta, ja paikalla oli psykologian opiskelijoiden lisäksi muutamia jo valmistuneita psykologeja.
Aiemmillakin kokemusasiantuntijavierailuilla on ollut puhetta siitä, että tuen saamisesta pitäisi tehdä mahdollisimman helppoa. Vaikka tukea olisi saatavilla, sen hakemiseen ei välttämättä ole voimia raskaassa elämäntilanteessa. Sama tuli esille myös tässä tilaisuudessa. Yksi Surevan kohtaaminen -hankkeen keskeisistä tavoitteista onkin antaa tietoa sureville suunnatusta tuesta. Ammattilaisten on tärkeä tietää mistä apua saa, jotta he osaavat kertoa surujärjestöistä ja muista tukea tarjoavista tahoista.
Psykologian opinnoissa käsitellään erilaisia asiakastilanteita ja vuorovaikutusta, mutta ainakaan kandivaiheessa surusta ei vielä ole ollut paljonkaan puhetta. Keskeistä on yksilöllinen kohtaaminen, läsnäolo ja kiireettömyys. Ammattilaiselta toivotaan sopivasti empatiaa. Itkeäkin voi – joskus se voi olla parhaiten tilanteeseen sopiva reaktio. Toisaalta keskusteluapua tarjoava ammattilainen ei saisi jatkuvasti päivitellä tilanteen järkyttävyyttä: tavoitteena on kuitenkin auttaa selviämään eteenpäin. Tällaista apua esimerkiksi psykologilta toivotaan. Kokemusasiantuntijan mukaan ammattilaiset olivat yleensä empaattisia niissä kohtaamisissa, jotka liittyivät lapsen kuolemaan. Jos asia tuli esille muussa yhteydessä, kuten vanhemman lääkärikäynnillä, tilannetajua ei aina ollut, vaan asia saatettiin sivuuttaa. On muistettava, että kuollutkin lapsi on edelleen vanhempiensa lapsi, ja lasketaan mukaan lapsilukuun.
Surevan kohtaamista ei tarvitse pelätä. Jotkut saattavat vältellä kuolleesta läheisestä puhumista tämän omaisten kanssa, koska ajattelevat sen lisäävän surua. Kokemusasiantuntija sanoi tällaisen varomisen olevan turhaa: lapsen kuoleman jälkeen hän oli joka tapauksessa surullinen, ja hän on aina puhunut kuolleesta lapsestaan mielellään.
Ihmiset surevat eri tavoin. Tieto tästä voi auttaa surevia ymmärtämään toisten perheenjäsenten käytöstä. Esimerkiksi pihatöihin keskittyminen saattaa vaikuttaa välinpitämättömyydeltä, mutta voi olla vain erilainen tapa surra. Lisäksi kokemusasiantuntija kertoi hyötyneensä keskusteluista, jotka auttoivat suhteen luomisessa kuolleeseen lapseen.
Jos perheessä on muita lapsia, myös heidän surunsa on syytä huomioida. Jos perhettä kohtaa lapsen kuolema, ulkopuolisesta saattaa tuntua lohdulliselta, ettei kyseessä ollut ainoa lapsi. Sisaruksen menettänyt lapsi on kuitenkin kokenut menetyksen itsekin, eikä hänen tehtävänsä ole lohduttaa vanhempia.
Opiskelijan näkökulmasta aihe tuntuu tärkeältä, mutta myös vaikealta. Kokemusasiantuntijan kokemusten kuuleminen oli tulevan työn kannalta todella arvokasta. On myös hyvä tietää, mistä löytää lisätietoa. Vinkkinä: hankkeella on monipuoliset ja ehdottomasti tutustumisen arvoiset nettisivut osoitteessa www.surevankohtaaminen.fi.
Soile Juutinen
Psykologian opiskelija