Tänään vietetään Maailman mielenterveyspäivää. Sen teemana on kuunteleminen. Itse aloitin päivän kuuntelemalla Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry:n (PSV) yhteistyöjärjestön Beit Atfal Assumoudin kahta mielenterveystyöntekijää. Kokoustin Libanoniin Zoomin välityksellä psykologi Maha Hodroujin, mielenterveyskoordinaattori Khawla Khalafin ja PSV:n taloudesta vastaavan Sirkku Kivistön kanssa. Agendalla oli tärkeä aihe: stressinsäätelyhankkeen kouluttajakoulutuksen muutos COVID-tilanteen vuoksi.
Me suomalaiset kouluttajat emme ole voineet matkustaa Libanoniin tämän vuoden aikana. Meillä ei myöskään ole tiedossa, milloin seuraava matka olisi mahdollinen. Tästä syystä muutimme koulutusta niin, että meillä on paikallinen kouluttaja, jota minä koulutan ja mentoroin Zoomin välityksellä. Maha Hodrouj, joka valittiin kouluttajaksi, on osallistunut useampiin stressinsäätelyvalmennuksiin ja on erinomainen kouluttaja. Olemme iloisia, että hän otti tehtävän vastaan.
Tilanne Libanonin palestiinalaisleireissä on todella huono. Libanonin taloudellinen tilanne on kriittinen. Elokuun räjähdys ja COVID ovat entisestään heikentäneet köyhien libanonilaisten ja pakolaisten asemaa maassa. Palestiinalaispakolaisten tilanne ei ole missään vaiheessa ollut hyvä, mutta tällä hetkellä tilanne on katastrofaalinen. Pakolaisperheistä suurimmalla osalla työt ovat loppuneet. Jos vielä on töitä, päiväpalkka on $2. Tällä rahalla ei perhettä elätetä. Nekin, joilla on vielä varaa ostaa ruokaa eivätkä ole täysin avustusten varassa, joutuvat pääsääntöisesti tyytymään vain esim. riisiin, ja ruokailu rajoittuu yhteen ateriaan päivässä. Perheillä ei myöskään ole rahaa lääkeisiin ja joitakin lääkeitä ei enää saa apteekista.
Leireissä ja Libanonissa yleisesti levottomuudet ovat lisääntyneet. Erilaiset taloudellisesta ahdingosta johtuvat tilanteet ovat altistaneet myös onnettomuuksille. Viimeksi eilen Beirutissa oli räjähdys, jossa neljä ihmistä menehtyi ja parikymmentä ihmistä loukkaantui. Tämä oli johtunut siitä, että bensaa yritettiin varastoida. Tänään yksi ihminen sai surmansa kaasusäiliön räjähdyksessä. Etelä-Libanonissa on ollut myös useita tulipaloja, johtuen ilmeisesti lämmöstä ja kuivuudesta. Tulipaloissa on tuhoutunut mm. oliivipuita.
Lapset ovat tällä hetkellä etäkoulussa. Etäkoulu on hyvä ja tärkeä, mutta köyhille palestiinalaisille mahdoton toteuttaa. Suurimmassa osassa perheitä ei ole tietokoneita tai tabletteja. Viiden hengen perheessä voi olla yksi puhelin. Tätä pitäisi käyttää useamman lapsen kotikoulun toteuttamiseen. Vanhemmat itse ovat matalasti koulutettuja eivätkä aina osaa auttaa lasten kotikoulun toteuttamisessa. Kotikouluun siirtyminen on lisännyt lasten ja perheiden turvattomuutta. Useimmille arjen rutiinit luovat turvaa, nyt nekin murentuvat.
Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Pelko, epävarmuus ja turvattomuus tuottavat traumaperäisiä oireita, ahdistusta ja masennusta. Libanonissa muutokset ovat tällä hetkellä jatkuvia. Tämä koskee myös palestiinalaisleirejä. Muutoksia tulee päivän aikana useita. Psykologi Maha sanoi, että joka tunti voi olla muutoksen aika: ”Tämä haastaa mielenterveyttä ja jaksamista. Tämä ei enää ole normaalia, tähän mekään emme ole tottuneet.”
Itse olen tehnyt vapaaehtoistyötä Libanonin palestiinalaisyhteisössä jo yli kymmen vuotta. Olen ihmetellyt palestiinalaisten resilienssiä, kykyä selvitä erittäin haastavissa olosuhteissa. Minulla on ollut tapana tavatessamme ja koulutuksissa kysyä, mikä heitä auttaa selviämään. Tällä kertaa pohdin hetken, uskallanko kysyä tätä kysymystä. Pelkäsin, mitä he vastaavat. Mitä, jos he sanovat, ettemme selviäkään.
Kysyin kuitenkin ja onneksi kysyin. Samalla hetkellä kun heitin kysymyksen ilmaan kokouksen tunnelma muuttui. Sekä Maha että Khawla hymyilivät ja alkoivat kertoa vuorollaan, mikä heitä auttaa. He totesivat usein, että ”pienet asiat auttavat, kun tilanne on erittäin huono kuten nyt.” Kahvikuppi ystävän kanssa, kahvikuppi kauniista kupista; puemme töihin juhlavammat vaatteet, vaatteet joita emme normaalisti arjessa käyttäisi. Iloa täytyy hakea pienistä asioista. Sekin auttaa, että laitamme värikkäitä vaatteita. Värit tuovat iloa. Ilon hetki on sellainen, että on ruokaa, pysähdyn rauhassa syömään. Luonto on ollut tärkeimpiä asioita. Luonnossa liikkuminen, meren rannalla käyminen, aistien aktivointi ja hetkeen pysähtyminen, kävely.
Ilon jälkeen tuli hetken hiljaisuus ja Khawla sanoi, nämä auttavat meitä, mutta meillä on vielä palkka ja rahaa ruokaan. En tiedä onko näistä apua, jos ei ole ravintoa, jos perheellä ei ole ruokaa.
Nina Lyytinen