40 vuotta –  Psykologien Rauhantoimikunta – Psykologien Sosiaalinen Vastuu – professori Kimmo Alhon tervehdys ja pohdintaa

Kiitos viestistä ja kiitokset PSV:lle kauniista kortista kiitoksineen! Niiden innoittamana lueskelin itsekin Sodan ja rauhan psykologiset kysymykset -teosta. Psykologia ja ihmisen käyttäytymisen vaikuttimien ymmärtäminen ovat kehittyneet  40 vuodessa ja globalisaatio on muokannut voimakkaasti sekä maailmaamme että maailmankuviamme. Silti teoksen aiheet ovat yhä ajankohtaisia – ja tässä maailmantilanteessa erityisesti.  Kukapa olisi uskonut, että 2020-luvulla olemme tilanteessa, joka pelottavasti […]

Psykologi Layal kertoo työstään Saidan perheneuvolassa

Psykologi Layal Khalifeh työskentelee sekä Saidan että Beirutin perheneuvoloissa. Seitsenvuotiaan pojan hoitojaksoa kuvaamalla hän välittää meille Suomeen tietoa perheneuvolan työskentelytavasta. Psykologien Sosiaalinen Vastuu -järjestöllä on ollut pitkään yhteistyötä palestiinalaisjärjestö Beit Atfal Assumoudin mielenterveysohjelman kanssa Libanonin pakolaisleireissä. Ulkoministeriön tuen avulla työtä on kehitetty useana jaksona. Ongelmat tutkittiin ja luotiin hoitosuunnitelma ”M. Sh.” on 7-vuotias poika, joka asuu […]

Mitä psykologit sanoivat sodasta ja rauhasta 40 vuotta sitten?

Psykologien rauhantoimikunta perustettiin 1982 ja rekisteröitiin Psykologien Sosiaalinen Vastuu -yhdistykseksi 1998. Jäsenjärjestöt Suomen Psykologiliitto, Suomen Psykologinen Seura ja Suomen Psykologian Opiskelijain Liitto julkaisivat opetusministeriön avustuksella 1983 kirjan Sodan ja rauhan psykologiset kysymykset.  Kirjassa on asiaa sodan ja sodan uhan psyykkisten edellytysten tekijöistä, samoin kartoitusta sodan todellisista ja mahdollisista seurauksista. Omien vakaumusten ja eettisten periaatteiden pohdinta on rauhankasvatuksen […]

Sponsorship program for children with multiple special needs: overview of 39 annual progress reports, school year 2020-2021

Perheneuvoloiden sosiaalityöntekijät kokoavat vuotuiset raportit kuntoutuskummilasten tilanteesta. Tässä katsauksessa käytiin läpi 39 lapsen raportit, joka on otos Beit Atfal Assumoudin ohjelmassa olevista 143 lapsesta. Raportti koskee koulun ja kuntoutuksen  lukuvuotta 2020-21. Lapsista 17 oli PSV:n suomalaisten sponsorien/sponsoriryhmien kummilapsia. Otoksessa oli lisäksi mukana oli 8 sveitsiläisten kummien ja 3 italialaisten kummien sponsoroimaa lasta. Lisäksi 11 lasta sai […]

Mitä PSV:n kautta annetut lahjoitukset mahdollistavat palestiinalaislapsille Beit Atfal Assumoudin perheneuvoloissa?

Lahjoittajan on tärkeää tietää, miten lapset hyötyvät lahjoituksesta. Sitä varten PSV kokosi esimerkkejä siitä, miten lahjoitetulla rahasummalla voidaan auttaa lievittämään mielenterveys- ja kehityksellisiä ongelmia. Kiitos lahjoittajajille. Avun perillemenoa seuraa kirjanpito ja tilintarkastukset sekä Libanonissa että Suomessa. Keräyslupa on Poliisihallitukselta (22.10.2020) RA/2020/1295. Tue perheneuvolatyötä kuukausilahjoittajana tai ryhdy kuntoutuskummiksi erityislapselle https://vastuu.fi/wp-content/uploads/2022/01/2021_esite2_julisteversio3.pdf

Tavoitteena hyvä elämä -mitkä mahdollisuudet siihen palestiinalaisnuorilla

Palestiinalaispakolaisten arjen epävarmuudet ja tulevaisuuden näkymät -seminaarissa 20.10.2021 käsiteltiin palestiinalaisten tilannetta monelta kannalta. Antropologi Tiina Järvi pohti esityksessään, kuinka palestiinalaisten pakolaisuuden pitkittyminen jo yli 70 vuoden on ymmärrettävissä. Sen taustana on vuonna 1948 alkanut asutuskolonialistinen liike. Juutalaiset katsoivat olevansa Palestiinaan tullessaan oikeutettuja vaihtamaan sen väestön, poistamaan palestiinalaiset ja asettumaan itse tilalle. Tämä on edelleen vallitseva […]

Toimintapäivä Saidan perheneuvolassa

Saidan perheneuvolan johtaja Mariam Sleiman lähetti runsaasti 4.6.2021 pidetyn toimintapäivän kuvia. Perheneuvolan sosiaalityöntekijät olivat valmistelleet askartelu- ja pelitehtäviä lapsille ja heidän äideilleen. Kun kuvia katsoo, hämmästyttää niistä näkyvä keskittyneisyys ja yrittäminen. Perheneuvola on selvästi pystynyt luomaan lapsille ja vanhemmilleen mieluisan ja turvallisen paikan.

Korona-aikana lähetellään kortteja

On tärkeää ilahduttaa ihmisiä yhteydenotoilla. Taiteilija Eero Caselius on Beit Atfal Assumoudin lasten kummitoiminnassa mukana. Hän on lahjoittanut maalauksiaan ja toinen kummi, OFFSET-painon omistaja, on painanut neljän kortin sarjan. Osta kortteja, lähettele niitä, voit antaa lahjaksikin, kaikki ovat iloisia. Korttien myynti on samalla varainhankintaa Libanonin työlle. Kiitokset!

Beit Atfal Assumoudin lapset 11.5.2021 YK:n pääsihteeri António Guterresille

Libanonin pakolaisleirien lasten nimissä Beit Atfal Assumoudin lapset Beirutin Shatilan ja Bourj el-Barajnehin leireistä ovat kirjoittaneet YK:n pääsihteeri Guterresille. He vetoavat pääsihteeriin,  että hän suojelisi heidän urheita siskojaan ja veljiään Jerusalemissa ja muualla Palestiinassa. Pääsihteerin tulisi lasten mielestä päättää toimista, joilla suojellaan lapsia Israelin raaoilta ja rasistisilta hyökkäyksiltä, joista viimeisin juuri oli Pyhässä kaupungissa. YK:n on […]